Vauhtia viestintään palvelumuotoilusta – VAU

01.03.2022 – 31.10.2023

Hyödyt yrityksille

Hankkeen tarjoamien koulutustilaisuuksien ja viestintävalmennuksen avulla yritykset pääsivät kehittämään asiantuntijoiden ohjauksessa omaa viestintä- ja markkinointiosaamistaan. Parantuneella viestintäosaamisella on myönteiset vaikutukset yrityksen liiketoimintaan. Yritykset saivat hankkeen avulla osaamista myös palvelumuotoilun menetelmistä ja voivat hyödyntää omaksuttuja prosesseja muissakin yrityksen asiakkuuksiin liittyvissä kehittämiskokonaisuuksissa.

Hankkeen toteuttamiseen osallistuneet oppilaitokset kehittivät yhdessä yritysten kanssa toimintatapoja, joilla yrittäjän tarvitsemaa viestintää voi osittain tehdä oppilaitosyhteistyönä. Yritykset saivat konkreettisia tuotoksia oman yritysviestinnän ja kansainvälistymisen tueksi.

Hankkeen toteuttajat kehittivät yritysten antaman palautteen perusteella yhteistä viestintä- ja markkinointimallia. Yhteisen toimintamallin myötä yritykset saavat entistä paremmin ja helpommin tietoa Savonlinnan seudulla tarjolla olevista hankkeista, koulutuksista ja yrityspalveluista.

Tavoitteet

Viestintä on yksi menestyvän yritystoiminnan edellytyksistä. Hankkeen tavoitteena oli lisätä Savonlinnan alueen yritysten asiakaslähtöistä markkinointi- ja viestintäosaamista. Valmennukseen osallistuneet yritykset oppivat määrittämään oikeat kohdeasiakkaat ja tekemään heille kohdistettua viestintää, jolloin vähäisilläkin resursseilla on mahdollista tehdä tehokasta ja vaikuttavaa markkinointia.

Hankkeen toteuttamiseen osallistuneet oppilaitokset vahvistivat yhteistyötä yrityselämän kanssa kehittämällä yhdessä yritysten kanssa niille tarjottavia palveluita. Oppilaitosyhteistyö vahvistaa opiskelijoiden sitoutumista alueen kehittämiseen opiskelujen jälkeen sekä työvoiman pysyvyyttä ja saatavuutta alueella. Yhteistyössä pilotoitiin monistettavissa oleva toimintamalli oppilaitosten ja yritysten välisen yhteistyön sujuvoittamiseksi.

Hankkeen toteuttajat puolestaan kehittivät palvelumuotoilun menetelmin ja seudun yrityksiä osallistaen yhteisen viestintämallin, jonka avulla tuodaan kehittäjäorganisaatioiden tarjoamat palvelut entistä paremmin yritysten tietoisuuteen.

Hankkeessa toteutettujen toimenpiteiden avulla vahvistetaan Savonlinnan veto- ja pitovoimaa tarjoamalla yrityksille osaamista, valmennuksia ja koulutuksia liiketoiminnan kehittämisen tueksi. Lisäksi hankkeen toimenpiteillä aktivoitiin yhteiskehittämistä yritysten, oppilaitosten ja kehittäjäorganisaatioiden välillä ja tavoitettiin ja verkotettiin alueen yrittäjiä sekä yritysten kehittämisestä vastaavia henkilöitä.

Toimenpiteet

Vauhtia viestintään palvelumuotoilusta -hankkeessa järjestettiin kaikille avoimia yritystilaisuuksia (tietoiskuja), joiden aihepiirit valittiin kartoittamalla yritysten tarpeita ja toiveita hankkeen alkuvaiheessa.

Paikallisille yrityksille järjestettiin valmennuskokonaisuus, joka koostui työpajoista, kotitehtävistä ja sparrauksista. Aiheina olivat mm. kohderyhmien ja asiakaspolkujen määrittäminen, viestinnän sanoittaminen ja vuosikello. Valmennuksessa hyödynnettiin palvelumuotoilun periaatteita (kohderyhmäoptimointia), jonka avulla yritykset pystyvät tekemään tehokasta ja vaikuttavaa viestintää pienilläkin resursseilla. Valmennuksen käytyään yrityksillä oli toimiva markkinointisuunnitelma sekä valmiudet suunnitella markkinointia ja viestintää toisillekin kohderyhmilleen.

Hanketta toteuttaneet oppilaitokset kehittivät yhdessä yritysten kanssa toimintatapoja, joilla yrittäjän tarvitsemaa viestintää voi tehdä osittain oppilaitosyhteistyönä. Opiskelijalle yhteistyö tuo aitoja työelämäyhteistyön esimerkkejä ja kehittämistehtäviä. Yrityksille se tuo puolestaan konkreettisia tuotoksia oman yritysviestinnän ja kansainvälistymisen tueksi.

Hankkeen toteuttajaorganisaatiot työstivät ja ottivat käyttöön yhteisen viestintämallin, jonka avulla yrittäjät löytävät helpommin tietoa niiden tarjoamista hankkeista, koulutuksista ja muista yrityspalveluista.

Rahoitus

Hankkeen päätoteuttajana toimi Savonlinnan Hankekehitys Oy ja osatoteuttajina Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu sekä Ammattiopisto Samiedu.

Hankkeen kokonaisbudjetti oli 406 153 euroa. Hanketta rahoittivat Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta (80 %) ja osatoteuttajat (20 %).

Tulokset

Hankkeen mahdollistaman valmennuksen aikana osallistujat määrittelivät yritystensä ostajapersoonat ja laativat niiden perusteella itselleen asiantuntijan ohjauksessa markkinointisuunnitelmat. Osallistujat kiittelivät palautteissa oman tekemisen tehostumista, ostajapersoonan määrittelyn oppimista, palvelumuotoilun hyödyntämistä, konkreettisten harjoitusten hyötyä sekä verkostoitumista toisten yrittäjien kanssa.  

Osallistuneet yritykset lanseerasivat valmennuksen aikana ristiinmarkkinoinnin hengessä uusia tuote- ja palvelukonsepteja.  

Kaikille avoimia tietoiskuja järjestettiin hankkeen aikana kuusi. Kaksi tietoiskuista tallennettiin ja tallenteet olivat tietoiskun jälkeen katsottavissa Savonlinnan Elinkeinopalveluiden YouTube-kanavalla.

Tietoiskuaiheita valitessa otettiin huomioon paikallisten yritysten toiveet. Tietoiskujen pääpaino oli asiakasymmärryksen lisäämisessä ja asiakkaan huomioimisessa viestinnässä ja markkinoinnissa.  Tietoiskuaiheita olivat mm. markkinointikampanjan suunnittelu ja toteutus, rekrytointiviestintä ja tekoälytyökalujen hyödyntäminen yrityksen viestinnässä ja markkinoinnissa.

Tietoiskujen järjestämisessä tehtiin hankkeiden välistä yhteistyötä, mm. Digiportaat ja Samiedun Digi & Design -hankkeiden kanssa. Hankkeen kaikkiin toimenpiteisiin osallistui yhteensä 45 yritystä ja yli 200 henkilöä.

Hankkeessa työstettiin pohja kehittäjäorganisaatioiden yhteisen viestinnän toimintamalliksi. Toimintamallin rakentamiseen osallistettiin niin alueen yrityksiä, organisaatioiden viestijöitä, kehittämishankkeissa työskenteleviä henkilöitä kuin päättäjiä. 

Toimintamalli kattaa yhteiset tavoitteet, kehittämiskohteet ja toiminnan sekä käytännön tasolla sitouttaa yhteiseen arvopohjaan, viestinnän ääneen ja asiakkaiden tarpeiden huomiointiin. Hankeorganisaatiot ovat sitoutuneet yhteiseen toimintamalliin ja se on jalkautettu organisaatioissa sisäisesti, sekä myös keskeisille sidosryhmille.

Yhteistyö kehittäjäorganisaatioiden välillä tiivistyi. Palvelumuotoilullinen ote viestinnän suunnittelussa on iskostunut kehittäjäorganisaatioissa työskentelevien toimintaan ja viestintää tehdään suunnitelmallisemmin. 

Hankkeen aikana alettiin hyödyntää mm. Savonlinnan seudun tapahtumakalenteria, joten yritykset saavat paremmin tietoa Savonlinnan seudulla käynnissä olevien hankkeiden palveluista, tapahtumista, koulutuksesta ja yrityspalveluista.

Määriteltiin Savonlinnan seudun kehittäjäorganisaatioiden asiakasprofiilit ja asiakaspolut. Asiakasprofiilit ovat organisaatioiden käytössä hankkeen päättymisen jälkeenkin ja ne helpottavat yritysviestinnän suunnittelua myös jatkossa.  

Hankkeeseen osallistuneiden yrittäjien tarinoita ja kokemuksia nostettiin esiin kehittäjäorganisaatioiden viestinnässä. Yrittäjätarinoita ja hankkeen tuloksia koottiin hankejulkaisuun ”Vauhtia viestintään. Palvelumuotoilun työkaluja viestintään, opetukseen ja yrityskehittämiseen Savonlinnan seudulta”

Lue lisää Samiedun blogeista:

Oppilaitos-yritysyhteistyötä on pilotoitu sekä lähiopiskelijoiden että verkko-opiskelijoiden kanssa, mikä antaa monipuolisen katsauksen yhteistyömalliin sekä erilaisia näkökulmia vuorovaikutustaitojen ja projektinhallinnan taitojen merkityksestä yritysyhteistyössä. 

Yritykset ovat saaneet opiskelijoilta uusia näkökulmia viestintään; hankkeessa on toteutettu oppilaitosyhteistyönä mm. somesuunnitelmia ja -toteutuksia, TikTok-videoita ja verkkosivujen kehittämisehdotuksia, asiakastarinoita sekä -kyselyitä. 

Hankkeessa on pilotoitu ja muotoiltu toimintamalli jalkautettavaksi ja sovellettavaksi myös muille toimialoille ja teemoihin. Toimintamalli ottaa huomioon oppilaitos-yritysyhteistyön kaikki osapuolet; yrittäjän, opettajan, asiantuntijan ja opiskelijat. 

Veera Riikonen

Veera Riikonen

projektipäällikkö
Savonlinnan Hankekehitys Oy

+358 50 473 7272
veera.riikonen@savonlinna.fi

Niina Lallukka

Niina Lallukka

projektipäällikkö
Savonlinnan Hankekehitys Oy

+358 50 479 0696
niina.lallukka@savonlinna.fi