Visit Finland on myöntänyt Savonlinnan seudun matkailualueelle Sustainable Travel Finland (STF) -merkin. Merkki on osoitus matkailutoimijoiden yhteisestä tahtotilasta kehittää kestävää matkailua pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti.
Savonlinnan seutu on ensimmäinen useammasta kunnasta muodostuva alueellisen STF-merkin saaja Suomessa. Seudun matkailualueeseen kuuluvat Savonlinnan kaupungin lisäksi Enonkosken, Rantasalmen ja Sulkavan kunnat. Savonlinnan seudulla STF-merkkityötä on koordinoitu Savonlinnan Seudun Matkailu Oy:n hallinnoimassa Kohti kestävää matkailua Savonlinnan seudulla -hankkeessa.
Yritykset ovat tärkeässä roolissa alueellisen merkin saamisessa, sillä STF-merkin yhtenä kriteerinä on, että alueen kansainvälistä matkailua harjoittavista yrityksistä 51 %:lla on yrityskohtainen STF-merkki. Hankkeen projektipäällikkö Sanna Eerikäinen kertoo, että paikallisten yritysten sitoutuminen vastuulliseen toimintaan on korkealla.
-Seudun yritykset ovat aktiivisesti kehittäneet vastuullista matkailutoimintaa ja edesauttaneet alueellisen merkin saamisessa. Yritysten määrässä 51 % kriteeri ylitettiin kirkkaasti – alle tavoiteaikataulun. Tällä hetkellä 65 % yrityksistä on saanut merkkinsä ja useita uusia yrityksiä on STF-ohjelmassa, Eerikäinen kertoo.
STF-ohjelma tarjoaa työkaluja myös kestävän matkailun kehittämistoimenpiteiden mittaamiseen. Viime kesänä tehdyissä asukas- ja matkailijakyselyissä saatiin tärkeää tietoa paikallisten asukkaiden ja vierailijoiden tyytyväisyydestä alueen matkailuun.
-Vuonna 2022 teetetty vierailijakysely todisti, että moni matkailija valitsee kohteen nimenomaan siellä tehdyn kestävän kehityksen mukaisen työn ja tarjonnan vuoksi. STF-destinaatiomerkin myötä Savonlinnan alue vahvistaa Suomen asemaa kestävän matkailun maana. Todelliset teot merkitsevät ja Savonlinnan seudulla ymmärretään hienosti, miten kestävällä matkailulla voi olla kokonaisvaltaisesti positiivisia vaikutuksia alueelle, toteaa Visit Finlandin vastuullisen matkailun asiantuntija Virpi Aittokoski.
Kestävä matkailu Visit Finlandin strateginen kärki
Visit Finlandin tehtävä on edistää Suomen kansainvälistä matkailua ja tehdä muun muassa kansainvälistä matkailumarkkinointia.
-Kansainvälisessä matkailuyhteistyössä ja markkinoinnissa kestävän kehityksen huomioiminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Myös Visit Finland priorisoi markkinoinnissaan, tuotenostoissa ja messuilla STF-merkin saaneita alueita ja yrityksiä, kertoo Savonlinnan Seudun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Jaana Komi.
Esimerkiksi charter-lennot alueelle aloittaneen saksalaisen matkanjärjestäjä Zonistan yksi myydyimmistä paketeista oli Sustainable Saimaa -kiertomatka. Komi sanoo, että kansainvälisen markkinoinnin näkökulmasta koko Saimaan alueen sitoutuminen kestävään matkailuun on seuraava tärkeä askel.
-Meidän toiveemme on, että koko Saimaan alue saisi STF-merkin ja voisimme Saimaan laajuisesti tarjota vastuullisia matkailupalveluja kotimaisille ja kansainvälisille vieraillemme, Komi jatkaa.
Visit Finland myöntää Sustainable Travel Finland -merkin yrityksille ja alueille, jotka ovat käyneet läpi Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelman ja täyttäneet merkille asetetut kriteerit. Kriteereinä on muun muassa sitoutuminen kestävän matkailun kehittämiseen, yritysten osaamisen tukeminen, kestävän matkailun kehittämissuunnitelman laatiminen ja vastuullisesta matkailusta viestiminen kansainvälisesti.
Merkin saaneet alueet ja sen matkailuyritykset ovat toiminnassaan sitoutuneet ottamaan huomioon ekologisen, sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisen kestävyyden. Kestävän matkailun kehittäminen on jatkuva prosessi ja tavoitteiden toteutumista arvioidaan kahden vuoden välein STF-merkkiä uusittaessa.
Alueellisen STF-merkin ovat Suomessa saaneet Savonlinnan seudun matkailualue, Puumala, Posio, Kristiinan kaupunki ja Tahko. STF-merkin saaneita yrityksiä on Suomessa 314, joista Savonlinnan seudulta on 13.
Savonlinnan seudulla STF-merkin saaneet yritykset:
B&B Taipaleenniemi, Nature Hotel & Spa Resort Järvisydän, Heath Resort Kruunupuisto, Lakeland GTE, Lomamokkila, Open Shores Saimaa, Original Sokos Seurahuone Savonlinna, Olavinlinna ravintolat, Sahanlahti Resort, Saimaan Eräpalvelu Oravi, Spahotel Casino, Savonlinnan Oopperajuhlat, Lomalehto Cottages, Savonlinna Risteilyt.