Saimaa lautasella -hanke järjestää 29.10.2024 Paviljongilla ideariihen, jossa pohditaan millainen ruokatapahtuma Savonlinnaan tarvitaan. Tule kertomaan omat ideasi ja näkemyksesi.
Mistä on kyse?
Savonlinnan torilla vietettiin syyskuun alussa, suomalaisen ruoan päivänä Paikallisten makujen juhlaa. Lähiruokateeman ympärille rakennettu Saimaa lautasella -hankkeen tapahtumapilotti houkutteli torille runsaasti tuottajia ja muita toimijoita ja oli myös yleisömenestys.
Koko perheen tapahtumalla haluttiin nostaa paikallisen ruoan ja tuottajien arvostusta, ja tarjota tilaisuus kohdata lähiseudun tuottajia. Tapahtumalla juhlistettiin myös kuluvaa Taste Saimaa vuotta ja lavalla julkistettiin mm. uusia D.O. Saimaa -alkuperämerkin sekä We Support -statuksen saaneita yrityksiä Savonlinnan seudulta.
Pari viikkoa myöhemmin ryhmä Savonlinnan alueen yrittäjiä, ruoan jatkojalostajia ja tuottajia kävi hakemassa oppia yhdestä Suomen suosituimmista sadonkorjuujuhlista, Skördefesten på Åland -tapahtumasta. Ahvenanmaalle on onnistuttu luomaan huippusuosittu tapahtuma, jossa lähiruoka, perinteet, lämmin tunnelma, vastuullisuus uudet innovaatiot ja yhteisöllisyys yhdistyvät kaupallisesti kannattavasti. Jokasyksyinen sadonkorjuujuhla on useille yrittäjille vuoden paras myyntipiikki.
Oman toritapahtumamme suosion innoittamana sekä Ahvenanmaan opintomatkan inspiroimana ajatuksissa siintää jo vuoden 2025 paikallisen ruoan juhla. Niinpä haluamme kutsua kaikki toimijat mukaan keskustelemaan ja ideoimaan vuoden 2025 ruokatapahtumaa. Mikä onnistui viimeksi, mitä pitäisi kehittää eteenpäin? Voitaisiinko asioita tehdä isommin? Olisiko Saimaalla innostusta järjestää alueen oma Skördefest? Tule mukaan kertomaan näkemyksesi ja vaikuttamaan!
Miten pääset mukaan?
Tule tiistaina 29.10. Paviljongille kuulemaan lisää ja kertomaan omat ideasi. Tilaisuuden ohjelmassa luvassa syyskuisen Paikallisten makujen juhla -tapahtuman läpikäyntiä ja palautetta, Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlien opintomatkan antia sekä ajatuksia ja case-esimerkkejä muualla tehdyistä ruokatapahtumista. Aikaa myös keskustelulle ja ideoinnille.
Paikka: Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna
Aika: 13.00 -15.30
Ohjelma:
- 13.00 Kahvitarjoilu
- 13.30 Alustukset
- Paikallisten makujen juhla – palaute ja kokemukset
- Skördefest på Åland – alueen yrittäjien opintomatkan palaute ja kokemukset
- Case-esimerkkejä
- 14.00- 15.30 Ryhmätyöt ja keskustelu
Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin.
Ilmoittaudu 22.10. mennessä tästä.
Tervetuloa!
Tapahtuman järjestää Saimaa lautasella -hanke.
Lisätiedot: Projektipäällikkö Niina Lallukka